Vuodesta 2007 lähtien xtravaganza painonhallintaohjelma on toiminut menestyksekkäästi Varkaudessa. Ryhmät (jo yli 400 henkilöä) ovat pudottaneet painoaan yhteensä yli 5000 kiloa! Merkittävää jo kansanterveydenkin kannalta puhumattakaan yksilöistä itsestään!
Lähes kaikki ohjelman suorittaneet ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Ohjelman läpikäyneille yhteistä on ollut painonpudottaminen, alkanut tervee(llise)mpi elämä ja liikunnasta nauttiminen. Tavoitteet painon pudotuksen suhteen onat vaihdelleet 10-40 kg:n välillä. Monet ovat kertoneet palautteessaan xtravaganzan olleen parasta mitä heidän elämässään on tapahtunut.
Sitten kuin SINÄ olet valmis painonpudotukseen, ota yhteyttä ja me autamme sinut oikeille raiteille.
Henkinen Valmennus
On pohjana xtravaganzan työlle. Terveyden parantamiseksi eivät riitä pelkät tiedot. Onnistuakseni tarvitsen sekä omaa tahtoa että hyvää tekniikkaa apuna, jotta voin muuttaa tottumuksiani. Lisäksi sen täytyy olla hauskaa ja tuntua myönteiseltä haasteelta eikä pakolta.
Tärkeitä osia ovat ajatus, henkinenvoima, itsetunto, määrätietoisuus, motivaatio, keskittyminen, kestävyys, huumori sekä ilo.
Henkinen Ravinto
Mikään ei saa kehon energiavirtauksia liikkeelle samoin kuin ilo. Mukavien asioiden tekeminen päivittäin on yksi tapa hoitaa kehon itseparantavaa kykyä. Henkinen valmennus on kehitetty yhteistyössä Professori Lars-Eric Uneståhlin kanssa.
Hyvä Energia
Hyvä ruoka+VLCD ravintolisät+elämänilo= xtraVLCD. Hyvä energia tarkoittaa sitä, että opin kuinka suon itselleni sekä fyysisen että psyykkisen ravinnon, joita tarvitsen lisätäkseni elämäniloa. Siitä muodostuu hyvä oppi elämää varten. Syömämme ruoka vaikuttaa vastustuskykyymme.
Nykyajan käsitellyt elintarvikkeet sisältävät vähemmän vitamiineja ja mineraaleja kuin 100 vuotta sitten. Tämä yhdessä nykyajan stressaantuneiden ihmisten huonontuneen vitamiinien ja mineraalien imeytymisen kanssa, johtaa siihen, että erikoissuunniteltu ruokavalio on tulevaisuuden kannalta välttämätön.
Mineraalit toimivat kehon tulitikkuina, vitamiinit ovat tärkeitä aineenvaihdunnalle ja nopeuttavat lähes kaikkia kehon reaktioita.
Liikkumisen Ilo
Liikunta on elämän edellytys. Lisäämällä kehomme virtauksia stimuloidaan monia toimintoja, jotka puolestaan stimuloivat itseparantumista ja hyvää terveyttä. Verenkierto vilkastuu, energiavirtaukset lisääntyvät, keuhkot vahvistuvat ja johtavat parantuneeseen hapenottokykyyn. Suolisto stimuloituu ja kuona-aineiden hajoaminen helpottuu.
Kehon vastustuskyky infektioita vastaan paranee ja mieliala kohenee. Myös nauru on liikuntaa, eräänlaista sisäistä hölkkää. Nauru vaikuttaa kaikkiin lihasryhmiin samaan aikaan kun tärkeimmät sisäelimet saavat hierontaa.
KunnonSalilla on koulutetut terveyskonsulttit auttamassa sinua kohti terveempää elämää.
Varaa aika ohjelman esittelyyn vastaanotostamme.
Voit käydä tutustumassa xtravaganzaan myös ennakkoon osoitteesta:




